Nimikkorahastolahjoitus

Pysyvä tapa vaikuttaa

Lahjoittajan nimeä kantava rahasto on erinomainen tapa tukea Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus- ja opetustoimintaa sekä opiskelijoita. Yritys, muu yhteisö tai yksityishenkilö voi perustaa lahjoituksella pysyvän nimikkorahaston, jonka tuotto jaetaan apurahoina. Lahjoittaja määrittää yhdessä säätiön kanssa nimikkorahaston perustamisvaiheessa jakoperusteet haluamiinsa Kauppakorkeakoulun tutkimus- ja opetusaloihin.

Esimerkkejä nimikkorahastolahjoituksista

Vuonna 1987 perustettiin Salmi Virkkunen & Helenius Oy:n rahasto, jonka tarkoituksena on kehittää ja kannustaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa suoritettavaa tilintarkastusta, kirjanpitoa ja tilinpäätöskäytäntöä käsittelevää tutkimusta, opetusta ja opiskelua antamalla apurahoja tutkimuksiin, kirjoihin, opinnäytteisiin ja esitelmiin. Yhtiön nimen muututtua yhdistymisten seurauksena rahaston nimi muutettiin vuonna 1996 SVH Coopers & Lybrand Oy:n rahastoksi ja vuonna 1998 edelleen SVH PricewaterhouseCoopers Oy:n rahastoksi sekä lopulta vuonna 2001 PricewaterhouseCoopers Oy:n rahastoksi. Yhtiö on kartuttanut erikoisrahastoaan sen perustamisesta saakka lähes poikkeuksetta vuosittain. Lisäksi yhtiö on ohjannut rahastoon 40- ja 50-vuotisonnittelulahjoituksensa vuosina 1994 ja 2004 sekä johtohenkilöidensä merkkipäiväonnitteluja.

Oy Wärtsilä Ab:n lahjoitti vuonna 1984 150-vuotispäivänään 500 000 markkaa, josta muodostettiin erillinen Oy Wärtsilä Ab:n juhlarahasto. Rahastosta myönnetään apurahoja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opettajien ja tutkijoiden ulkomaisiin opinto- ja tutkimusmatkoihin sekä ulkomaisten vierailijaluennoitsijoiden kutsumiseen päämääränä opetuksen ja tutkimuksen, ja sitä kautta suomalaisten yritysten, kansainvälistymisen edistäminen.

Kansleri Jaakko Hongon rahaston tarkoituksena on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoiden, erityisesti jatko-opiskelijoiden, kansainvälistymisen edistämiseksi myöntää apurahoja kauppatieteellisiin tutkimuksiin ja opintoihin sekä seminaarien järjestämiseen.

Oy G.W. Sohlberg Ab:n rahaston tarkoituksena puolestaan on apurahoja myöntämällä kehittää ja kannustaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa edustettuina olevilla tieteenaloilla harjoitettavaa tutkimusta ja opiskelua, myös kauppatieteelliseen perustutkintoon tähtäävänä tai liittyvänä. Erityisesti huomioon otetaan tutkimukset ja opinnot, jotka tähtäävät yhtiön kulloinkin voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaisten toimialojen kehittämiseen tai niihin perehtymiseen.

Lisätiedot
Nimikkorahastojen toiminnasta ja lahjoitusmenettelystä antaa lisätietoja tukisäätiön toimistonhoitaja Tuula Murremäki, puhelin: +358 50 373 2241, sähköposti: tuula.murremaki [at] aalto [dot] fi.

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 01.06.2017.