Harjoittelu

Harjoittelupaikkailmoituksetbanneri_ta_s_232x120.gif

Julkaisemme Aalto CareerWebissä kauppatieteiden opiskelijoiden ammatillista kehittymistä tukevia harjoittelupaikkailmoituksia (esim. trainee-ohjelmat, graduate-ohjelmat, kesäharjoittelut, interships). Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoilla on 1.8.2013 lähtien ollut mahdollisuus sisällyttää harjoittelujakso opintoihinsa, lisäksi CEMS-ohjelmaan kuuluu pakollinen harjoittelujakso.

Harjoittelupaikoista ilmoittaminen Aalto CareerWebissä on työnantajille maksutonta. Huomioittehan, että emme julkaise palkattomia harjoittelupaikkoja. Lue lisää paikan julkaisemisesta CareerWebiin sekä samalta sivulta löytyvät julkaisuehdot ja -ohjeet ennen ilmoituksen laatimista.
 

Tuettu korkeakouluharjoittelu

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu myöntää vuosittain määrärahan, jolla tuetaan Kauppakorkeakoulun perustutkinto-opiskelijoiden harjoittelua valtion virastoissa ja laitoksissa kotimaassa (sis. Suomen suurlähetystöt ja pysyvät edustustot ulkomailla) sekä voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä kotimaassa.

Harjoittelupaikkatarjoukset vuodelle 2017

Vuotta 2017 koskevat tuetun harjoittelun piiriin kuuluvat harjoittelupaikkatarjoukset toivomme lähetettävän Aarresaaren harjoittelupaikkatarjouslomakkeen kautta.

Paikkatarjouslomakkeessa tulee mainita tarkkaan ”Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot” -kohdassa, paljonko työnantaja maksaa palkkakustannuksista itse sekä se, että harjoittelu edellyttää yliopiston tuen.

Harjoittelun tulee olla kokopäivätyötä ja kestoltaan 2-6 kk.

Palkan on vuonna 2017 oltava vähintään Kelan työssäoloehdon täyttävän työn rajan mukainen palkka (vuonna 2017 väh. 1187 euroa/kk), jotta harjoittelutuki on mahdollinen.

Julkaisemme näitä paikkoja 12.12.2016 alkaen Aalto CareerWebin työpaikkaportaalissa. Aarresaaren lomakkeen kautta voi tarjota harjoittelutukea vaativia korkeakouluharjoittelupaikkoja ympäri vuoden.

Palkkaus ja harjoittelutuki

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat voivat hakea harjoittelutukea vaativaa paikkaa harjoitteluvoucherilla, vouchereita myönnetään 12.12.2016 alkaen. Opiskelijoiden hakuohjeet on julkaistu Aalto CareerWebin tuetun harjoittelun sivuilla.

Vuonna 2017 harjoittelutukisumma on kolmen kuukauden harjoittelulle 1800 euroa ja se maksetaan työnantajalle harjoittelun päätyttyä työnantajan laskutusta vastaan. Mikäli harjoitteluaika on lyhyempi kuin kolme kuukautta, pienenee harjoittelutuki vastaavasti.

Työnantaja on vastuussa kaikesta yliopiston tuen ylittävästä osuudesta palkkauskustannuksiin. Harjoittelu voi olla myös pidempi kuin kolme kuukautta (tuki on silti enintään 1800 euroa/harjoittelu).

Työnantaja maksaa opiskelijan palkan ja vastaa palvelussuhteen lakisääteisistä sivukuluista, eli sosiaaliturvamaksusta, työeläkevakuutusmaksusta, työntekijän sosiaalivakuutusmaksusta sekä lomarahasta. Harjoittelu ei ole arvonlisäverollista toimintaa.

Ennen harjoittelun aloittamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut ja työnantaja solmivat keskenään harjoittelijakohtaisen sopimuksen. Työnantaja tekee harjoittelijan kanssa työsopimuksen.

Lisätietoja

Lisätietoja: erityisasiantuntija Tanja Makkonen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut, tanja.makkonen [at] aalto [dot] fi, p. 050 383 2488.

Työnantajan kokonaan itse rahoittamia paikkoja voi tarjota ympäri vuoden. Nämä ja muut kuin tämän korkeakouluharjoittelun piiriin kuuluvat palkalliset harjoittelupaikat toivomme ilmoitettavan Aalto CareerWebissä.

Huomaathan, että harjoittelupaikkaa voi tarjota myös Suomessa tutkintoaan suorittavalle ulkomaalaiselle opiskelijalle. Tällöin toivomme harjoittelupaikkatarjoukset englanniksi ilman toivetta suomen kielen osaamisesta.
 

Ulkomaalaisten opiskelijoiden tuettu korkeakouluharjoittelu Suomessa

Foreign degree student's internship support program for internships in Finland on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun harjoitteluohjelma, joka tukee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ulkomaalaisten perustutkinto-opiskelijoiden harjoittelua mikro- ja pienyrityksissä (alle 50 työntekijää) ja voittoa tavoittelemattomissa yhteisöissä Suomessa. Tätä harjoittelutukea ei ole tarkoitettu kansalaisuudeltaan suomalaisille Aallon kauppakorkeakoulun opiskelijoille.

Harjoittelupaikkaa voi tarjota englanninkielisissä koulutusohjelmissamme opiskeleville perustutkinto-opiskelijoillemme. Harjoittelutukea on saatavilla rajoitettu määrä ja tuen saamiselle on sekä opiskelijaa että työnantajaa koskevia ehtoja.

Tarkemmat lisätiedot harjoitteluohjelmasta: erityisasiantuntija Tanja Makkonen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut, tanja.makkonen [at] aalto [dot] fi, p. 050 383 2488.

Työnantajan kokonaan itse rahoittamia paikkoja voi tarjota ympäri vuoden. Nämä ja muut kuin tuetun harjoittelun piiriin kuuluvat palkalliset harjoittelupaikat toivomme ilmoitettavan suoraan Aalto CareerWebissä.

 

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ohjeistus harjoitteluun löytyy Aalto CareerWebistä.

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 21.07.2017.